Rakas päiväkirja...

...meillä nukutaan päiväunta. Ajattelin pitää lupaukseni ja käydä ihmettelemässä täällä ajatuksiani, joita ei tällä hetkellä kovinkaan runsaasti ole. Yritetään silti.

Olen jumahtanut tähän sohvalle. Televisio on päällä, joka on nykyään harvinaista. En olisi uskonut, että tämä teeveen suurkuluttaja pääsee toteamaan tuon edellisen. Niin se vaan on, että primetime-aikaan meillä suoritetaan iltatoimia eikä silloin kukaan ehdi teeveetä tuijottaa. Minä, joka edellisessä elämässäni tiesin kutakuinkin tai oikeastaan tismalleen jokaisen draama/viihde/huttu/whatever-sarjan päähenkilöiden nimet ja ammatit, olen ulkona kuin Mustin koppi, jos iltapäivän lehden "Kysy 10 kysymystä" palstalla kysytään "Kuka seurustelee Salkkareiden Ossin kanssa?". Tämä ehkä hyvä näin, mutta en olisi vuosi sitten uskonut, että niin se televisiokin lakkaa olemasta allekirjoittaneen elämässä. En edes muista milloin olisin uutisiakaan katsonut.

Huokaus. Tämä ei johdu siitä, että kärsisin millään tavoin tästä uudesta havainnosta. Päinvastoin. Yksin Lontoossa asuessani olin niin teevee-junkie, että ystäväni roudasi minulle kadulta löytyneen teeveen, jonka kuvaputki oli sökö, mutta äänet kuuluivat ja niin sitä vaan tuli "katsottua" Teho-osastot sun muut. Kun suljin silmäni, visualisoin kuinka Dr. Benton avasi rintalastan, määräsi adrenaliinia STAT! ja pelasti jälleen kerran potilaan hengen. Ja nyt tämä henkilö käytännössä elää ilman televisiota! Ja ilman psykiatrista tarkkailua! Hehe. Mitäpä ihminen tekisikään tenttiin lukemisen sijasta.

Nostalgialäikähdyksiä kyllä tulee aika ajoin, kuten viimeksi Turun matkallani ollessani löysin uuden, upean vaatekappaleen, joka vahvasti palautti mieleeni Rouva Krystle Carringtonin Dynastia-sarjasta. Oi niitä aikoja, kun sarjaa piti kurkkia salaa, kun se oli niin jännä, ettei luvan kanssa saanut. Tirkkimisestä seurasi tosin loputtomat painajaiset ja pimeän pelko, joka ei ole vieläkään hellittänyt.

Nyt heräsikin television syrjäyttänyt tosi-elämän tähti, joten nämä ajatukset riittäköön tällä erää.

P.S. Sala-Dynastia tiirailun jälkeen, leikin huoneessani Alexis Colbya, joka allekirjoitti tärkeitä sopimuksia ja sen jälkeen lähti illalliselle Dex Dexterin kanssa. Niin. Tämä kuitenkin aina parempi kuin Dallasin Sue-Elleniin samaistuminen.

Suosikit