Pallo Haltuun Ltd.
Ohoi!
Lomalta on palattu ja tuliaisina on mahtava rusketus. Saatiin se, mitä lähdettiin hakemaan. Jonkinlaisia aikeita on epidermiksellä kuoriutua, mutta kyllä se siitä tasottuu - ainakaan ei pääse rusketus enempää syventymään täällä mahtavassa Suomen kesässä. Käsittämätöntä, että ollaan niukin naukin parissa kympissä. HALOO! MINUN LOMA JATKUU! KUULUUKO? AURINKOA TÄNNE JA PER HETI! (quote ex-työnantajani)
On se kumma, että ei ole nuo ex-työpaikan painajaiset vieläkään jättäneet minua rauhaan. Tiedän - se closure tulee vasta sitten, kun olen ne pakolliset työsuojelutoimenpiteet tehnyt. Strategiani on kuitenkin vielä kesken (olen lomalla) eikä kukaan työsuojelusta mene heinäkuussa puheen_johtajan ovelle tarkistusta tekemään. Sitä paitsi kalkkaroluolassa vallitsee varmaan nyt harmooninen sihinä, kun Pilli ja Pulla saavat kaikessa rauhassa palvoa tätä bisnesmaailman karakteerisinta hahmoa.
Juttelin eilen rakkaan ex-kollegani, nyk. ystäväni kanssa ja pohdimme hetken, mikä mahtaisi olla paras keino vetäistä minut takaisin oravien pyöräretkelle, kun työpaikkahakemukseni eivät tunnu työnantajia miellyttävän. Mies kyllä tukee ja tiedustelee, että "Mitä paikkaa tänään hait? Ai tasavallan presidentin paikkaa?" Hän tuntuu olevan sitä mieltä, että kannattaisi miettiä tarkemmin mitä paikkoja hakee. PAH! Minullakin on jokin raja. Olen kuitenkin edelleen vakuuttunut, että syrjäytynyt tai ei, kalkkaronluolasta karkaamista ei voi katua. Tässä kohtaa takaisin leivän syrjään kiinni -operaatiossa on yhtenä mahdollisuutena alkaa tarjota tätä huippuluokan expertiisiä myös muiden hyödynnettäväksi ja ystävälläni olikin hihassaan jo valmiina nimiehdotus yritykselleni: Pallo Haltuun Ltd. Mahtava idis! Huomaa logo.
Ja eikun firmaa pystyyn vaan! IsoHerra vetäisisi kahvit niin väärään kurkkuun. Voisin lähettää sille mainoksen. Heh. Meillä oli nimittäin pokan pidon maailmanmestaruuskisat menneenä kevättalvena, kun meitin ex-veturi päivitteli Patentti- ja rekisterihallituksen paperit käsissään, että "Jo se nyt on perkele", kun hän ei saa patenttia itse keksimilleen tokaisuilleen, vaikka kuinka hakisi. Kuten olen jo tainnut aiemmin kertoa, on nimittäin niin, että se on itse IsoHerra, joka on keksinyt fraasin "Otetaan pallo haltuun" ja toinen hänen keksimänsä on "Perävisiiri vuotaa". Niin ja voitteko kuvitella, että ihan MTV3:n uutislähetyksessä oli LUVATTA käytetty IsoHerran fraaseja!
Tämä "Otetaan pallo haltuun" -keksintö meni niin pitkälle, että IsoHerra pohti ääneen (joo, totta se on), että pitäisi hommata sellainen pallo, jota aina heitetään viikkopalaverissa, kun "pallotellaan idiksiä". Siitä olisi tullut varsinainen matsi! Pallo olisi voinut olla esim. koripallo tai better yet pesäpallo. Se olisikin osuessaan IsoHerran wanna-be-pääministeri-linssien kehykseen (ehkä muuallekin) tehnyt oivaa jälkeä. Naps vaan.
Nyt mä ryhdyn pallottelemaan täällä tätä mun bisnesidistä, mutta pitää kyllä varoa, ettei vaan ala se perävisiiri vuotamaan. Hui kauheeta!