Lundia Classic // DIY // Parhaimmat vinkit tuunaukseen



Olenkin jo kertonut sivulauseessa puuhailevani pienen projektin kimpussa ja se on mukavasti saanut minut pois koneen ääreltä iltaisin. Niin mukavasti, että viihdyn mainiosti nykyään vain tuijotellen tätä projektin tulosta, eikä tule iltaisin otettua läppäriä syliin. 

No mitä olen oikein tehnyt? Uskotko siihen, että kun jotain asiaa oikein toivoo, niin se voi toteutua. Sanoin kotona vuoden vaihteessa, että tänä vuonna haluan vihdoin Lundian kirjahyllyt. Hän vastasi hiljaisella merkityksellisellä katsellaan, että jatka vaan haaveilua.

Vaan asioilla on tapana järjestyä ja eräs kaunis päivä makkarin nurkassa majaili Lundian mäntyisiä avotikkaita ja aika monta kymmentä kiloa hyllylevyjä ja minä ihmettelemässä, mitä näille aarteille uskaltaisin tehdä.




Otin yhteyttä Teknokseen ja kysyin sieltä vinkkejä. He lupasivat jelpata ja pian oven takana seisoi lähetti, joka toi minulle juuri oikeanlaiset tuotteet mäntyisten pintojen käsittelyyn.

Lundian sivuilta löytyy myös step by step -ohjeet vanhojen Lundioiden freesaamiseen oikeanlaisen hiekkapaperin valitsemisesta lähtien, joten perehdyttäni ohjeisiin, uskalsin ryhtyä toimeen. Lundian verkkokaupasta saa myös Classiciin varaosia.

Kerrostaloasuminen asettaa tietynlaiset rajat remonttihommille, mutta suurempia vahinkoja ei sattunut, jos ei lasketa muutamia maalipensselin lipsahduksia ohi suojapaperin. Hupsis, mutta tekevälle sattuu, kyllä sen saa korjattua ja mitä näitä nyt on. Hih.

LUNDIA CLASSIC DIY À LA RIIKKA: 




Suihkuttelin kylppärissä RENSA-maalipesuspraytä reilusti tikkaisiin ja hyllylevyihin. Maalipesuspraytä ei tarvinnut huuhdella pois. Miksi maalipesua, vaikka kyseessä ei ollut maalattu, vaan lakattu pinta? No siksi, koska maalipesu kannattaa tehdä AINA, sillä Teknos ohjeistaa, että ennen maalaustyötä pinta on puhdistettava huolellisesti. Pintaan tarttuu ajan myötä paljon epäpuhtauksia, kuten likaa, pölyä, rasvaa ja kaikenlaisia pienhiukkasia, joita voi olla vaikea huomata. Parhaimman lopputuloksen saa, kun putsaa pinnat sopivalla pesuaineella. En olisi uskonut, että pintojen putsaamisella ennen maalaamista on niin suuri vaikutus maalipinnan pysymiseen vuosienkin päästä.

Hiomisen hoidin myös kylppärissä, sillä kaiken siitä aiheutuvan pölyn saa heti helposti huuhdottua suihkulla, eikä se leviä joka paikkaan. Tässä puuhassa helpoimalla pääsisi hiomakoneella, mutta myös paperilla ja hiomatuella pääsee hyvään lopputulokseen, vaikka se hiukan työläämpää onkin. Hiomatukia saa ostettua rautakaupoista, mutta minulla sellaista ei alkuun ollut - ennen kuin isäni poikkesi projektin loppuvaiheessa jeesaamaan viimeisten hyllyjen maalaamisessa ja hyllyjen kokoamisessa. Hän toi tullessaan oikean hiomatuen, kun kuuli mitä olin kääräissyt hiomapaperin sisälle toimittamaan hiomatuen virkaa. Hiomapaperin sisälle voi innovatiivinen henkilö, kuten allekirjoittanut, kääräistä esim. tukevan aurinkolasikotelon tai metallisen, suorakaiteen muotoisen Esse Skincare-travel kitin. Toimii!

Hioin pinnat melko kevyesti eli ylivoimaisen rankkaa puuha ei ollut käsipelinkään, kuten jo mainitsin. Itse ajoitin hommaa monelle illalle, niin ei iskenyt uupumus. Pyyhkäisin hiomapölyn pinnoilta harjalla tai pyyhkeellä ennen maalauspuuhia.

Maalipesu  tehty lakattuihin pintoihin



Hiotut pinnat

Tartuntapohjamaali


Maalaaminen alkoi hajuttomalla Futura Aqua 3 tartuntapohjamaalilla. Tätäkään välivaihetta en olisi hokannut tehdä ilman ammattilaisohjeistusta, vaan kyllä kannatti, sillä maalaaminen sujui kuin vihellellen, lähes vaivatta tämän toimenpiteen vuoksi. 

Kaikkialla sanotaan, ettei maalaustarvikkeista kannata säästellä. Minä ostin ohuen pensselin ja mohair- ja vaahtomuovitelan. Nämä eivät olleet erityisen kalliita, mutta se, että ostin ne rautakaupasta ja kysyin myös myyjältä, että eihän maalauspintaan jää pensselistä karvoja. Tämän asian vakuuttaminen riitti minulle. 

Tartuntapohjamaalin annoin kuivua seuraavaan iltaan asti. Sitten aloitin maalaamisen Futura Aqua 20 puolihimmeällä, vesiohenteisella kalustemaalilla ja vaahtomuovitelalla. Maali levittyi kauniin tasaisesti telalla, eikä Teknoksen maali valunut. Propsit siitä. Hyllyt asettelin vierekkäin eteisen käytävän seinää vasten ja siinä niitä oli helppo maalata. Maalasin kaksi kerrosta kalustemaalilla. 



Käytä ohutta sivellintä tikkaiden sisäosiin


Sitten myös yksi live and learn -kokemus. Ehkä jossain kolmannen avotikkaan kohdalla ajattelin vähän oikaista. Isohko projekti saattaa houkutella tällaiseen höperyyteen. Big mistake. Ajattelin, että avotikkaan sisennykset - siis ne, jonne hyllylevyt asetetaan, voisi saada helposti maalattua spraymaalilla. Tätä toimenpidettä varten siirryin yläkerran pitkälle, kylmälle käytävälle, koska spray tuoksui todella voimakkaalle. Se myös levisi muuallekin kuin vain suunniteltuun kohteeseensa. Hyvin pian havaitsin, että ei ihan alkuperäinen ajatukseni tässä nyt ole toteutumassa. Spraymaali valui pitkin tikkaita ja päädyin siihen, että ohut pensselini on tehty juuri tätä hommaa varten, sillä se mahtui väliköihin täydellisesti. En siis suosittele spraymaalia, vaikka joku onkin ehkä saanut hyvää tulosta aikaisiksi. Minä en ollut se joku.

Ei kannata pelätä, että hyllynpidikkeet eivät mahtuisi maalatuista tikkaista, sillä ne saa naputeltua paikoilleen tiukemmista kohdista vasaran avulla.

Maalausprojektini vei aikaa parisen viikkoa, kun en ottanut siitä mitään stressiä. Jonain iltoina en maalannut laisinkaan, toisinaan en olisi malttanut lopettaa. Maalaaminen on todellista mindfulnessia ja se oli mukavaa. Työn jälki näkyi heti ja olin ylpeä, miten hienolta työ näytti vaihe vaiheelta. 

Kun kaikki oli saatu maalattua, latasin puhelimeeni vatupassi-appin, jotta saisin tikkaat suoriksi. Miehen ollessa muualla, en malttanut odottaa lisäapuja, niin se hiisketin vatupassi kilkatti siihen malliin, etteivät tikkaat ihan ekalla olleet osuneet suoraksi tukiristikon asetteluni jälkeen. Suosittelen siis kaveria tähän puuhaan. Isäni osuikin onneksi meille kylään seuraavana päivänä, niin saimme avotikkaat ja hyllyt kerralla jiiriin ja näin upeaa jälkeä tuli.


Et voilà DIY Lundia Classic



Yhteistyössä Teknos


Suosikit