Hyvät tunnelmat

Rautateiltä väsynyt tervehdys. Ei ole erityisen kiva tajuta keskellä yötä, että hotellin lahjakortti olisi varmaan ihan hyvä olla mukana - jos vaan yhtään tietäisi missä se on. Se on siellä "hyvässä tallessa". Se siitä vaatteiden silittelystä ja pakkaamisesta. Mies kannusti moneen kertaan, ettei se löydy. No jotenkin se löytyi, mutta siinä kohtaa oli päällä jo aivan idioottimainen riita Miehen kanssa, että siitä olikin sitten mukava mennä levollisille yöunille. Perkele. Aamulla kuopus tyhjentää tavaroita, eikä minua enää edes kiinnosta, onko kaikella hankaluudella etsitty & löydetty lappu tallessa. Kaulakoruani, jota uusi mekkoni ehdottomasti vaatii, ei löydy mistään, koska tietenkin vessan lamppu päätti just tänään lopettaa valaisemasta, enkä saa katsottua pesukoneen taakse. Junassa lippu ei auennut tietenkään, mutta arvaa kiinnostiko pätkääkään. Samassa vaunussa istuu mies, joka on vihainen. Vessan ovi saa kuulla kunniansa, kun se ei sitä hakkaamalla sulkeutunut. Ne napithan on ihan turhat. Nimim. Turhan monta kertaa pytyllä istujan todistanut. Urpo. Väyrysen Paavoa siteeratakseni, on aiheellista kysyä, voiko vitutukseen kuolla Jos ei, pyrin virittäytymään uusille taajuuksille. Kohta ollaan kylpylässä, eikä äsken havaitsemani säären suonikohjut tunnelmaa järin nosta. Jeeee, mahtavaa luona mulle!

Suosikit