Valveutuneet kupit



Nyt se on sekaisin, te ajattelette, kun kerron, että olen reilun pari kuukautta pohtinut kahvikuppia. Se johtuu siitä, kun on tällainen valveutunut, huonoa omaatuntoa poteva kuluttaja, joka on kuitenkin vähän pinnallinen, tykkää uusista jutuista, mutta ei halunnut enää kasvattaa maailman kertakäyttökuppikuormaa omalla panoksellaan.

Pitkään pohdin ja mielessä oli lasinen Keep Cup tai Joco, vaan en ole osannut tehdä päätöstä. Mitään muovista kuppia en ole edes harkinnut, mutta tänään Ruohonjuuressa piipahtaessani nappasin sitten ihan spontaanisti iloisen marjapuuron värisen Ecoffee -mukin matkaani. Jää hyvästi työpaikan pinttynyt kiertolaiskuppi, jota koristaa ruskea piirretty hirvi. 


ecoffee cup

Keitin kipeälle kurkulle lämpimät kaakaot äsken Ecoffeeseen testimielessä ja aamulla kerään toimiston väeltä ihailevat katseet, kun sujautan kahvimasinaan uuden kupin ja tallustelen siemailemaan tuoretta café au laita taukohuoneeseen. Puheensorina loppuu siihen paikkaan ja sitten sitä annetaan jo koordinaatteja, millä hyllyllä se oli ja oliko muita värejä.

Mikä tekee tästä biohajoavasta bambukuituisesta kupista hyvän on se, että sitä voi helposti roudata mukana ja pyytää aina siihen sen lattensa pahvimukin sijaan. Teoriassa. Joutuisin kuitenkin silloin hankkimaan uuden mukin töihin, joten luulen, että Jocon ehkä täytyy tulla kaupunkilaiskupiksi. Tää ei oo sitä kahvikuppineuroosia, vaan joku perustavanlaatuinen kahvikuppi-ihastus. 

Musta Joco

Minttu Joco

Pinkki Joco

Nyt tulee sellainen kauheus tietoisuuteesi ja loppuu teiltäkin se pahvimukista kittaaminen, sillä satuitteko tietämään sellaisen, että maailmassa heitetään roskiin vuosittain 225 miljardia kertakäyttöistä kahvikuppia? Ja vielä - 50 000 000 puuta kaadetaan tämän vuoksi. I'm speechless.



Suosikit