Äitin aktiivinen työtuoli





Hei tsekatkaa tää! Nyt riitti rötkötys perinteisellä sopii-kaikille-vartaloille -toimistotuolilla. Olen kärsinyt kipeästä selästä ja kroonisesta olkavarren kipuilusta aivan liian kauan. Yritin jo viime vuonna satulatuolia, mutta meistä ei vaan tullut kamuja, ei oltu yhtään samanhenkisiä. Vaan kun sain Technogymin Active Sitting -pallon muutama viikko sitten testattavakseni Qicraftilta, niin jo löytyi yhteinen sävel. Jutun lopussa on yhteystiedot, mistä pallon voi tilata omakseen ja/tai työpaikalle.




Arvelin ensin, että mihinkä tämän pallon kanssa joutuu, pitääkö säätää työpöytää ja kaikkea hankalaa. Arvelutti ihan, että pysyykö pallon selässä yläpäätään, vaan vielä mitä - mulla oli heti selkä suorana, tunsin miten vatsalihakset kiinteytyy kuin itsestään, kun istuin pallon päällä. Tehokasta jumppaa ihan huomaamatta omalla työpisteellä. Ekat fiilikset olivat siis innokkaan positiiviset.





Innostuksissani istuin koko ensimmäisen testipäivän pallon päällä, vaikka ajatus on, että koko päivää ei ylipäätään istuta. Ahneudestani paikat tulivatkin hiukan kipeäksi. Seuraavana päivänä tottelin ohjeistusta, eikä mihinkään ole sen koommin kolottanut. Arvele, että ihminen istuu keskimäärin 14h vuorokaudesta, ei ihme, että selän kanssa taistelevia on niin paljon. Pallon päällä tulee rullailtua alaselkääkin välillä pyöreäksi ja välillä suoraksi, makeaa venytystä ihan huomaamatta.






Latasin puhelimeeni Play-kaupasta ilmaisen skannausohjelman ja tsekkasin, mitähän pallossa oleva koodi tarjoaa. No mitä? Ei pallo ole todellakaan vain istumista varten. Koodissa on treeniä! Termit:  Hyvinvointipallo - Wellness ball - Active Sitting Ball alkoivat avautua. Puhelimeen ilmestyivät selkeät jumppaohjeet, joita saa vielä räätälöityä itselleen -  ja jottei olisi ihan oman aktiivisuuden varassa, kalenteriinkin saat muistutuksen jumpasta. Ähäkutti, lintsarit. Tämän pallon kanssa tulee väistämättä huippukuntoon!



Pakko lainata tässä kohtaa Putoksen Kissi Vähähiilaria
 Jaksaa, jaksaa, painaa, painaa, elämä on lainaa, kohta oot vainaa. Hahhaa!

"Jalkapohjat maahan!", treeniohjelma käskee. Yleensä ne onkin, mutta nyt otettiin vaan kuva -selitys.


Olen nyt istunut pallon päällä jokusen viikon pääasiassa töissä, mutta pallo on vieraillut myös kotona. Voitte uskoa, että myös perheen pienimmät tykkäävät siitä - vähän liikaakin. Pallon päälle pitäisi päästä keikkumaan, mieluiten seisoen. Sen homman äiti tylysti stoppaa. Epäilemättä se olisi hauskaa, mutta ei sovi mun hermoille. 





Pallossa on vakautettu luistamaton pohja, joten pallo ei karkaa altasi. Vetskaripäällysteen saa kätevästi irrotettua pesua varten. Active Sitting -pallo oli pakattu normaaliin postipakettiin ja sen mukana tuli pumppu täyttöä varten. Pallo kylläkin laiskemmilla kulkee tarvittaessa mukana myös ihan full-size. Välttämättä en suosittele ratikkamatkaa ruuhka-aikaan, toisaalta why not - se on oiva vierustoveri!




Muutaman viikon käytön jälkeen, voin todeta, että toisenlaissa työtuoleissa istuminen varsinaisesti houkuttele. Eron huomaa heti, kun siirtyy perustuolilta takaisin pallon päälle. Lounaan syön ravintolassa jakkaralla keikkuen ja kahvilla hengaan myös toisaalla, muutoin tuo huikee pallo saa jatkossakin kannatella pehvaani. Niin ja kannustaa treenaamaan sitä! 

Mikä on erittäin positiivista, selkäni ei ole tuntunut kipeältä, eikä myöskään aiemmin kipeytynyt oikea käsivarsi. Suosittelen lämpimästi. Sellainen ongelma pallossa kuitenkin on, että kaikki haluaa lainata sitä. No lainatkaa, mun etäpäivänä vaikka tai hommatkaa omat. Ha haa! 

Mikäli kiinnostuit tai haluat vinkata Active Sitting -pallosta työpaikallasi, löydät Qicraft Finland Oy:n markkinointi- ja myyntikoordinaattori Netta Järvisen yhteystiedot täältä.


Suosikit