Jalassa Reiman Wetter


 
Kuopuksella oli akuutti kenkäpula talvikenkien jäljiltä. Kaivoin isosiskon perintöjä, mutta vk-kenkää löytyi numeroa liian isossa koossa, ja trust me, se oli liian iso, vaikka miten ajatteli kävelyvaraa. Yhdet hiukan naftit See Kai Run -nahkakengät olivat ainoat ns. pitokengät, kun Cientat joutuvat vielä odottamaan kesää. Nahkakengillä ei kuitenkaan päiväkodin liejuissa pärjää ja kumppareiden lisäksi jotkut kivat kengät tarvittiin.
 
Painin peruslenkkareiden ja vk-kenkien välillä, mutta totesin, että perusniket eivät pidä pätkääkään vettä, joten syytä on vielä investoida suojaavampiin kenkiin, ja kah! Kotiutin ihan just ja tasan niiden ovh:lla nämä kaunottaret. Mietitytti nauhat vrs. tarrat, mutta hyvin pysyvät kiinni eikä ole suurta vaivaa solmimisesta. Meillä on suosittu Vikingiä gore-texeisssä, mutta nämä olivat niin herkut, että päätin poiketa perinteisistä kenkälinjauksista näiden kohdalla. Näistä en löytänyt yhtään blogitestaustakaan, joten tässä tulee nyt yksi.
 
 
 
 
Tuli tuossa äitienpäiväviikonloppuna testattua tuo kengän vedenpitävyyskin, ja todettava on, ettei se ihan kumisaappaan veroinen tuon uittamisen jälkeen ollut. Kenkä oli kuitenkin vain hiukan kostea sisältä, muttei mikään litsimärkä. Reiman sivuilla kerrotaan, että kenkä on vedenpitävää haljasnahkaa ja saumoissa suljettu verkkovuori. Täytyy jatkaa testailuja ja tsekata, että kenkä pysyy kuivana ns. normiolosuhteissa, jos ei hc-lätäkköuittamista kestäkään.  
 
Lapsi tykkää itse kengistään kovasti ja niillä vaikuttaa olevan hyvä kävellä. Äiti tykkää kans reippaasta punaisesta väristä ja mallista. Kengät ovat kevyet, ja silti suojaavat. Meillä suositaan vk-kenkiä silloin kun ei sada. Päiväkodissa silmät pyörähtivät, kun totesin ma-aamuna, että hups, ne kumpparit sitten jäi kotiin, kun ei satanut, mutta ei hätiä, lapsen kengät ei pienistä säikähdä. Kumpparit ovat sellaiset ronttoset - mutta tokihan ne oman paikkansa ansaitsevat.
 
Reiman sivuilta löytyy myös tulostettava jalkamittari, joten kengän tilaaminen sovittamatta on helppoa. Wetter-kenkää löytyy myös mustana ja navynsinisenä kokoon (24-) 38 saakka. Pitäsiköhän tilata itsellekin? Hih! Kenkää löytyy ainakin näistä: ReimaltaLekmeriltä, Ellokselta *)
 
Mitä teillä on jaloissa näillä keleillä?

Suosikit