Kerran keskiviikkona: no niitä traumoja, aamupalaa, rusketusta ja uikkareita matkakassiin!

Hyvän mielen vespa bongattu Punavuoressa

Kuusivuotisneuvola takana. Tätä on vuosi odotettu. Kirjaimellisesti. Lapsi on vähintäänkin kerran viikossa viimeisen vuoden ajan huokaillut, ettei tykkää täyttää kuusi, koska tulee se rokotus. Voin kertoa, että  hiukan jo alkoi tympimään tuo juttu kuluneen vuoden aikana, mutta sen verran älykäs olin, että kerroin neuvolakeikasta täsmäiskuna kolme varttia ennen keikalle lähtöä. Tunnen lapseni niin hyvin, että olisi ollut suurta typeryyttä kertoa edes edellisenä iltana, että by the way, aamulla tulee se rokotus.

Niinpä kun ilmoitustani seurasi odotetusti nyyhktystä, oli jo sen verran hoppu, ettei ehtinyt mennä tilanteeseen sen syvemmälle (lue: ei ehtinyt vetää mitään kunnon kilareita - kumpikaan meistä). Neuvolaan kiiruhtaessamme taustoitin rokotuksen merkitystä kertomalla, että se kuule on niin, että on maita, joissa sitä rokotusta ei vaan saa, ja siellä voi sairastua sellaiseen kuin tuhkarokko, ja siihen voi ihan kuolla. Siksi äiti ja iskä haluaa - miksi se ei muuten ikinä roudaa lapsiaan näihin traumoihin - sinulle rokotuksen, kun sinulla on siihen mahdollisuus. Asiasta ei keskustella. Tällä pohjustuksellahan ei ollut mitään vaikutusta siinä kohtaa, kun hikipäässä virittelin lukko-otetta lapsen pistäessä tiukasti hanttiin rokotuksen edessä. No äidin ote piti ja rokote saatiin olkavarteen. Sehän meni hyvin!




Kaikin puolin neuvolakäynti oli sanalla sanoen: haikea - äidillekin, sillä seuraavan kerran esikoiseni asioi koulun terkkarilla! Saimme mukaan kaikki piirrustukset ja saksella leikatut paperikaistaleet - oi! Niin ylpeä äiti. Kuopuksen ollessa päiväkodissa, menimme juhlistamaan rokotusta ja neuvolakäyntiä Ekbergiin aamiaiselle. Tähän voisi tottua. Helposti.


Valmiina Silja Serenaden uudistettuun kylpylään: Uikkarit (Mini Rodini), naulakot (Muuto Dots)

Huomenna vielä tiukka työpäivä, eikä yhtään voi livahtaa kiirastorstain viettoon ennen aikojaan. Saattaa kollegat huomenna olla ihmeissään, kun töissä onkin ihkusti päivettynyt minä. Vetäisin Vita Liberatat keholle pitkän talven jälkeen ihan laivan kylpyläreissua silmälläpitäen. Kalpea, valkoinen ihoni muuntui kuin taikaiskusta kauniisti päivettyneeksi, vaikkakaan kaikkia muhkuroita se ei poistanut. Täytyy laittaa uudestaan. Kylpylässä voit siis tavata Siljan brändin mukaisesti toisenkin hylkeen, joka on sentään päivettynyt. Haha. No joo, huono vitsi. Sen voin taata, että orgaaninen Vita Liberata todellakin ruskettaa - myös kaksi ja puolivuotiaan toinen reisi on osin vaihtanut väriä, nukuttiin viime yönä vähän solmussa, ja olin juuri ennen nukkumaan menoa ruskettunut. Unohdin sanoa tästä päiväkodissa. Voit lukea täältä lisää tästä huipusta itseruskettavasta, jota uskaltaa käyttää - mutta nuku yksin. Hih.

Pääsiäistä vietämme aalloilla Silja Serenadella ja aina niin ihanassa Tukholmassa. Viikonlopun get away tulee kuin tilauksesta. Tax freesta haetaan repullinen suklaata, ja aiotaan vaan njuta av. En malta odottaa.

Suosikit