Pandahaalarista


Ai että ollaanko jossain Sveitsissä? No eikun joulun aluspäivinä mummolassa ennen kuin sade muunsi pihamaan vehreäksi velliksi. En osaa kauniimminkaan tätä talven säätä kuvailla. Olen saattanut myös pikkaisen käsitellä kuvaa kirkkaamaksi, jotta luminen maisema korostuisi entisestään. Joka tapauksessa oikeaa lunta oli kuvassa.

Tästä pandahaalarista sananen. Olemme käyttäneet sitä nyt nämä eletyt talvikuukaudet marraskuusta alkaen. Päiväkodin piha on aina todella tuulinen, ja vaikka mittari plussaa näyttääkin, niin puhaltava merituuli on viileää, ja sitä paitsi nyt on kalenterinkin mukaan talvi, niin silloin pidetään talviasuja. Sillä sipuli ja kädet ristiin, lainatakseni kuvan henkilöä. 

Meidän noin just tasan 90 senttisellä tuo koko 92/98 cm on passeli. Jos talvi tulee huhtikuussa, niin saattaa pikkasen kirrata, mutta eiköhän sitten pueta päälle jo se Molon Girly Rainbow tai se vanha haalari.

Niin ja tästä pandahaalarista vielä se sananen. Se on ihana!

Ja nyt alessa Ballotissa. Hopihop. Vielä ehtii täksi talveksi. Hah. Vitsin murjaisin. Silti, totta joka sana.

Suosikit