Projekti kaverisynttärit - Säätäminen

kuva: täältä
Melkein tekisi mieli sanoa apua. Kohta on se sunnuntai. Ja tilanne projektissa on se, että hommathan on vielä ihan levällään. Vielä on tärkeitä puuttuvia osia hoitamatta. Kuvan aurinkovarjoja on etsitty ympäri Helsinkiä uupumukseen ja täydelliseen tympääntymiseen asti. Ei ole löytynyt. No miten käy jäätelöbaarin? Huonosti. Eli etsintä jatkuu vielä. Jostain yökerhostahan niitä saisi, joten äiti taitaa lähteä parille mai-taille. Duudiduudaadaa. Hik! Naapurin rouva, jos luet tätä, niin nähdään alhaalla "in fifteen". Tekisi varmasti ihan hyvää nimittäin. Tämä höyryilyn määrä, vaikka mitään ei olevinaan ole vielä tehty, alkaa jo tuntua. Ilmeisimmin myös näkyä Miehen taitaa olla pinna vähän kireellä -vihjailun perusteella. Sulla taitaa kohta olla nenä kipeenä. Pusipusimusi.

Samoin, kun nuukailin heppahattujen kanssa, ja ostin vain yhden paketin, ja nyt lapsia tuleekin se kutsuttu määrä (9) -OMG!-, niin onko niitä halavatun heppahattuja lisää yhdessäkään Tiimarissa. Ne on kuule lopetettu. Mitä ihmettä? Justhan minä viime viikolla ostin yhden paketillisen. Juu, ne on kuule lopetettu. Katos, kun ei ole niistä enää sitä hyllykuvaakaan. Halvaus. Pyysin vielä soittamaan lähikunnat ja pitäjät, ja kuinka ollakaan viimeinen paikka, johon kiltti myyjä suostui vielä soittamaan, lykästi. Ajattelin koko sen puhelun ajan, että niitä on siellä, niitä on siellä, niitä on siellä, kuten Secretissä käsketään. Ja kun se henkilö siellä toisessa päässä oli kolunnut varaston ja lopulta löytänyt niitä hattuja, niin kyllä me huudettiin siellä Tiimarissa. Silkasta onnesta. Lähetin sitten Miehen vähän asioille. Ota matkakortti mukaan. Hihhi.

Äiti sä järjestät ne juhlat, kun mun pitää kokeilla tätä mekkoa, ja antaa sen taskusta tätä porkkanaa tälle kepparille. Tuossa Ubangin mekossa on oikeasti tuo porkkana taskussa. :)

No niin sitten niitä määriä. Saatte jeesaata halutessanne. Aikuisia tulee 7 ja lapsia 9, mutta aikuisille tulee juustokakkua (jos tulee. Miehen reaktio, kun kerroin leipomisaikeistani oli, -Et oo tosissas! - No -ttu oon!). Sopiihan ne aikuisetkin laskea varuilta jäätelönsyöntiin. Mies totesi, että litran jäätelöpaketti riittää kolmelle lapselle. Okei. Siis joillekin jättiläisten lapsille. Kyllä minä olisin neljälle viidelle sitä tarjonnut. Montako litraa jäätelöä Maija tarvitsee, jotta välttyy supernololta "oho, loppuks se jo, saiko sitä kaikki, montakos lusikallista sinä oikein sitä lapioit lautasellesi, kun nyti osa ilman?"

Entäs ne kaverilahjat? Voi peeveli. Olen kalunnut tigerit ja tiimarit, enkä kestä tunkea jotain muovikrääsää niihin pusseihin. Ehdotin lapselle, sopisiko sellaiset organic vaahterasiirappi-tikkarit, niin lapsi katsoi minua kuin olisin ehdottanut sinne pussiin jotain vessaan kuuluvaa. Ostin viikko takaperin vielä sellaiset hehtaaripussit, kun oli vielä usko ja luottamus tähän hommaan, niin nyt niihin olisi menossa tällä hetkellä kaksi heppatarraa per pussi. Lapsi ei suostu siihen, että pussiin laitettaisi rusinoita, ei ees luomu.

No äsken, kun minä sitten googletin jäätelöbaari, niin oli taas nitron paikka, kun tajusin, että eihän se riitä, että ne strösselipurkit ja kastikkeet iskee pöytään isoine Dr. Oetker logoineen, vaan nehän pitää koristella ne purkit. Tää on niin hävitty peli. 

Suosikit