Kevät!

Nyt on topat odottamassa vintille pääsyä, ja voin kertoa, että kunhan ne sinne on saatu, ne varmaankin täytyy jo tuoda takaisin, mutta joka tapauksessa eteisen hengareissa ei untuvia näy piiiitkään aikaan. Minähän haaveilin siitä Makian takista synttäreiden aikaan, mutta se ei varsinaisesti ole mikään must-hankinta. Kivahan se olisi, mutta minulla on niin mahtava rotsi, etten yksinkertaisesti tarvitse sitä. Vielä. Sitä paitsi taitaa olla loppuunmyytykin jo. 

Heitin eilen karvakerroksen veks tuosta P.OPin rotsista ja täytyy myöntää, että vähän vilakka on vielä täällä merenrannassa, jos alla on vaan joku peruskotimariraitapaita. Karvakerrosta ei kuitenkaan laiteta takaisin ennen marraskuuta. Se on luvattu. Villatakki ehkä väliin vielä, jos muistaa.


Miks äiti sä saat laittaa tennarit jo ulos? Siks, koska aikuiset on niin tylsiä, eivätkä ne hypi lätäköihin!

Pienimmällä on ollut rattaissa kevyttoppatakki, ja ihan farkut tai sammarit, mutta on istunut vielä Tiksun lämpöpussissa. Viisivuotias korkkasi takin ja housut sekä kengät samalla kertaa. Alla fleecetakki. Hatun piti vielä olla talvimallistoa, mutta ainoastaan siksi, koska siinä oli glitteriä. Pupu oli poikkeuksellisesti kaverina ulkona, sillä käytiin heittämässä lääkärireissu. Viisivuotiaan iho lehahti rajusti illalla, ja mietin jo vesirokkoa ja kaikkea mahdollista, vaan vielä mitä, atopiahan sieltä nosti päätään rauhallisen jakson jälkeen. Olisikohan kannattanut vielä pysyä toppavaatteissa, kun iho reagoi viimaan ja kylmään yleensäkin herkästi. Pitikö äitin hätiköidä?





Ihana, ja niin brändätty lapsi päästä varpaisiin:
Pipo:Phister & Philina
Takki: Mini a Ture
Housut: Polarn o Pyret
Kengät: Vikingin vk-goret


Mulle se ei saanu vielä mittään välikausia päälle. Mut brändeissä sentään löytyy. Tsih.


Suosikit