Designii mulle, designii sulle...

 
 

Oj vilken viikonloppu! Karkasimme tänään neljävuotiaan kanssa Kaapelitehtaalle sillä aikaa, kun iskä ja 11kuinen pötköttelivät päiväunia. Neljävuotias testasi tuoleja - tärkein kriteeri tuolissa oli pyörivyys. Äitin silmät kyllä pyörivät, kun ne tarkensivat hintalappuihin neljävuotiaan ottaessa normitoimistotuolista mittaa (mun designista ymmärtämättömiin silmiin ne näytti ihan normilta). Päädyin pian kirjaamaan uuteen Archie Grand muistikirjaani (Lies I told and liked) valheellisen väittämän sanottuani neljävuotiaalle, ettei sellaisia tuoleja saa testata, joissa on paperi päällä (kaikissa oli). Miksi? Koska ne on - rikki. Joo, tosi hyvä mielikuvitus äitillä, mutta tajusin, että mun Kelan palkka ei riitä yhteenkään tuoliin, jos se ei läpäisisikään neljävuotiaan testausta.

Kiertelimme ja kaartelimme pitkin ja poikin Kaapelia. Teimme onnettomuudekseni liikaa ihania löytöjä, ja ihan piti laukun suu puristaa tiukasti kiinni, ettei kukkaro olisi karannut omille teilleen. On kidutusta kulkea jossain helevatun Design Marketilla pennittömänä. Kaiken lisäksi, kun kyseessä on varastomyynti, ja kaikki oli jotenkin alennuksessa. Mikä vääryys. Yhteen ihanuuteen oli kuitenkin sijoitettava. 
 

Siis tuohon kahviin. Luulitteko, että tuohon kakkuun? Se ei ollut minun. Neljävuotias tuon kakun tilasi, ja minä vain vähän autoin. Juuri näin se meni. Tätä ei Archie Grandeen tarvitse kirjata.

Parasta Design Market seuraa Neljävuotias ja Pupu.

Ihanat KUI Designit olivat myös Design Marketilla - oikeutetusti. Pupuset-asusteet ovat meidän tyttöjen suosikit. Neljävuotias antaa laittaa vain tämän huivin kaulaansa, koska muut huivit kiristää, oksettaa, ei voi hengittää, ja tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Se on se kotimainen käsityö varmasti syynä. Hihhih. 


Sovittelimme Coston karvalakkeja talveksi, ja ajattelin, miten ihanat ne olisivat meidän tytöille, mutta vielä pitää nikotella, jos hinta on 79e/karvareuhka, vaikka miten ihkut bobblesit päälaella keikkuiskin. Tuokin hinta lienee nyt historiaa, ja se oli tietysti joku Design Market alennus, jota ei enää ole, joten pitää nikotella vielä kovemmin, jos nämä halajaisi myöhemmin. 

Neljävuotias myös äkkäsi ihan oikean karvareuhkan (Marita Huurinaisen punakettua - älkää kauhistuko - se kettuparka oli kuollut liikenneonnettomuudessa tai vanhuuteen tai johonkin eettiseen tapaturmaan, joten käyttäjän ei tarvitse potea turhaan huonoa mieltä turkisten käytöstä.) Tässäkin kohtaa sydän jätti beatin välistä, kun neljävuotias teki tuttavuutta kettuihin, hän sovitteli turkiksia kuin vanha tekijä, rutisti reuhkan rintaansa vasten mytyksi - oiii ihana!, kunnes vihdoin nakkasi karvareuhkan itse suunnittelijan selvästikin helpottuneeseen huomaan, ja totesi, että nyt lähdetään Näkkäriin.

Yhtä eettistä sekin, mietti äiti, kun Happy Mealia onnelliselle lapselleen tilasi.

Suosikit