Tip ja tip

kuva: www.etsy.com

Ojdå, mikä päivä! Olimme neljävuotiaan kanssa silmälääkärissä tänään. Migreeniä pukkaa iltapuhteiksi melko varmasti tämän kokemuksen vuoksi. Kävimme joku aika sitten atooppisen ihottuman vuoksi lääkärissä ja siellä lääkäri kysyi onko neljävuotiaan silmät tutkittu, kun jonkun mutkan kautta tultiin siihen, että allekirjoittanut on saanut silmälasit joskus samoja ikiä. No tuli sitten tämäkin päivä.

Olin varoittanut (kerrankin! - vaan oliko viisasta, sopii kysyä?) neljävuotiasta, että hänelle laitetaan tipat silmiin, mutta se on vain ihan kuin vesipisara - tip ja tip, eikä muuta. Olin luvannut myös ekstrakarkkipäivän ja neljävuotias-saa-määrätä-päivän (ihan greisi idea!) koska arvelin näiden lupausten auttavan lääkärissä tsemppaamiseen. Nyt siellä ne fiksut vanhemmat miettii, mikä nuija äiti täällä on, että lupailee ekstrakivaa, jos on jotain hankalaa tiedossa. Well, tough shit. Semmosta se on ja satun tuntemaan tyttäreni erittäin hyvin enkä usko, että tällä toiminnalla tuli suurempaa hallaa aiheutettua (muulla toiminnallahan varmasti kyllä..). Sitä paitsi olen muistutellut pitkin päivää, että neiti laittaa nyt muistiin, että seuraavan kerran, kun on silmälääkäri, jos on reipas, niin on yhtä hauska päivä. Taisin sittenkin toimia erittäin viisaasti, sillä se seuraava kerta tosiaan on jo puolen vuoden kuluttua. Lääkärireissu nimittäin meni jota kuinkin näin:

Neljävuotias itki aivan lohduttomasti puristaen silmiään tiukasti kiinni lääkärin yrittäessä näyttää pientä pupun kuvaa katsottavaksi. Arvaatte varmaan, että lääkärin kysymykseen: Mikäs eläin se tässä oikein on? ei saatu vastausta. Yritin nätisti sanoa, että ei ole hätää, mutta nyt pitäisi itkun loppua, kun ei oikein saada silmiä tutkittua. Samoin lääkärin pitäisi saada selvää puheesta, jotta selviäisi tarvitaanko silmälaseja. Ei kun yltyi vaan itku. Sain selvää, että ei tippoja, ei tippoja, jolloin minäkin jo varmaankin karjuin, että eieiei, vaan nyt riittää ihan se, että katsoo silmillä! Ei ollut mitenkään itsestäänselvyys.

Neljävuotias rauhoittuikin ja jonkinlainen näkötarkastus saatiinkin tehtyä, mutta kyllä oli peevelistä ne erilaiset lasit, joita piti pitää päässä. Milloin ne pisti ja milloin tökkäsi ja mitäkin, mistä syntyi uusi itku. Lääkäri sanoi melko kuivasti, että oletpa sinä herkkä. No niin ja itkut sille. Homma alkoi kuitenkin tosiaan jotenkuten sujua, kunnes lääkäri iloisesti heläytti, että nytpä laitetaan sellaiset taikatipat. Voi elämä. Oli nimittäin äitin leningin selkämys aika märkä, kun olin paininut neljävuotiaan siihen asentoon, että tippojen laitto oli mahdollista. Huokaus. Nämä on niin inhottavia. Tulee elävästi mieleen keväinen antibioottikuuri. Puistatus.

Tippojen laiton jälkeen hysteeriset me menimme odottamaan eikä lapsi tietysti enää nähnyt mitään. Ihan tyhmää. Se mun täytyy vielä sanoa, että tutkimus nro 2 sujui huomattavasti paremmin kuin nro 1, vaikkakin näin lääkärin kirjoittavan tietoihin joka tutkimuksen jälkeen sulkuihin itkee. Ja meille sanottiinkin, että kaikki näyttäisi olevan kunnossa niiltä osin, kuin pystyttiin tutkimaan, ja sitten ne sanat, jotka olisi voineet jäädä sanomatta - mutta varmuuden vuoksi tutkimus tehdään uudestaan vielä puolen vuoden kuluttua. Hyvää kesää! Great. Just great. Iskä saa lähtee.