Pieniä ihmeitä (luomuja)

Hortoilin tänään kaupungilla unettoman yöni jälkeen ja laukkuni sisällön perusteella olen näemmä piipahtanut Kluuvissa. Tapasin ystäväni sattumalta kadulla ja piipahdimme kahville, jonka jälkeen lisätehoja hakemaan Ellen Pop Up kahvilaan, jossa Punavuoren oma Kaffa Roastery väsäsi yllättäen kahvia ja tarjolla oli myös niin vitamiini- kuin hajuvesiä. 

Päätin tehdä kunnon vitamiinitankkauksen ja latasin itseeni vaatimattomasti KAIKKI tarjolla olleet vitamiinijuomat (olikohan niitä viittä eri lajia), että kippis vaan! Esittelijäkin oli ihmeissään. Sitä on vaan niin jano, kun ei ole nukkunut, ihan kuin olisi krapula as if edes muistaisin miltä oikea sellainen tuntuu. Nää vedethän on olleet around jo ages, joten ei niistä muuta. On kyllä loistavaa ilmaisua tänään muuten.

Sitten törmäsin näihin Little Miracles juomiin. Näistä saa orgaanista energiaa. Kiitos, sitähän multa ei vielä löydykään. Putelin kyljet lupaavat myös kaikkea superia (acaimarjoja ja huipputeetä). Eikun paranee. Salaisuus on tarkoin valitussa panax ginsengissä - no ihan helkutin hienoa (ja aivan sama - kunhan toimii!). En ole nähnyt näitä missään aikaisemmin ja täytyy sanoa, että näitä antaisin Miehenkin juoda ilman marmatusta tauriineista ja muista perusenergiajuomien myrkyistä. 


   
Juomat ovat siis luomua. Propsit siitä, silloin ei voi olla pahaa kamaa, eihän? Kahviakin voi juoda vain rajallisen määrän ( ~ suhteellista) ja jos tämä uneton meininki vielä jatkuu, tarvitsen apujoukkoja. Näitä mulle hirmu stashit. Sain mukaan yhden (1) pullon Miehelle*), kun itse vetelin taas ne shottimukit joka lajia. Nyt vain täytyy odottaa milloin nämä tulevat kauppoihin, jos eivät jo ole. Toivoisin myös ettei yks tällainen ihme maksaisi maltaita tai maksakoon, kunhan pitäisi minut hereillä.



*) Mies ei voi sietää suodatinkahvia ja minä en jaksa tässä elämänvaiheessa mutteriespressoon tarvittavaa maitoa vaahdottaa aamulla. Ehkä kuukauden vuoden päästä taas jaksan.



Suosikit