Perhe syö yhdessä
kuva: virkkukoukkunen.net
Mikä siinä on, että pitää poikkeuksetta a i n a korottaa ääntänsä tai uhkailla, jossain vaiheessa ruokailua? Eikö voi kiitollisna mielin lusikoida tarjottua evästä naamariin, kiittää ja juosta leikkeihin? Ei voi. Se alkaa heti aamusta. Minä-en-syö-tuot-puuroo. Okei, muroja ja maitoa that is. Minä-en-halua-istua-tällä-paikalla. Tuoleja ei siirrellä (enää). Protestointi tosin useimmiten unohtuu yleensä pian kun neljävuotiaan täytyy kertoa kaikenmaailman sinänsä aivan ihanat tarinat, mutta kun se syöminen ei etene siinä ohessa. Yhtään. Uhkailu yksin pöytään jäämisestä tuottaa pari lusikallista, kunnes taas muistuu joku kiva juttu mieleen. Seiskakuukin vetäsee suun tiukaksi viiruksi eikä puuro maistu sillekään. Ne on rintamassa jo nyt.
Lounas: Minä-en-syö-tuot-keittoo. Minä-haluan-nugetteja-ja-pastaa. Peruna-ei-viihdy-minun-suussani (meillä ei saa sanoa hyi/yök/tms., mutta tuo mantra on opittu päiväkodista. Olin tukehtua nauruun kun kuulin sen ekan kerran.) Yök-äiti-täällä-haistaa-koiranruoka. No kiitos. Joitakin lusikallisia menee mahaan saakka, jos tekee erillisen sopimuksen: otat neljä lusikallista, koska olet neljä vuotta.. Seiskakuu ehtii tällä välin kaataa päällensä vesilasin ihan joka ikinen ruokailukerta. En ikinä muista siirtää sitä kuppia, kun alan uhittelemaan neljävuotiaalle. Taas yks syy lisää ostaa tää.
Päivällinen: Minä-haluan-syödä-olkkarissa. Lastenohjelmat-on-menossa. Kato Yle Areenasta. Ei-kun-se-aina-lataa. Nyt syödään pöydässä. Loukkaantuneita katseita. Vettä-vettä-mitä-tässä-ruoassa-oikein-on-ÄITII! Minä-en-halunnut-tät-silliä-tähän-lohikeittoon! Se on tilliä, rakas. (Lapsi loukkaantui, koska minua hymyilytti.)
Iltapala: Minä-haluan-actiemelii-ja-jugurttia. Jompaakumpaa. Minä-haluan-niitä-molempia. YHTÄ-AIKAA!
Tänään syödään jonkun muun keittiössä. Piste.
