Ei niin soma somatisaatio

Hop!

Heräsin aamulla suorastaan infernaaliseen päänsärkyyn. Tämä alkaa siis näkyä selkeänä somatisaationa. On melko mielenkiintoista, että tämä töihin lähtö laukaisee kamalan "allergian" (diagnosoinut Herra IsoHerra). Siis migreenin. Ei hyvä. Lisäksi se laukaisee kielen kääntymisen täysin käsittämättömään muotoon. IsoHerran ensimmäinen ohje minulle olikin: "Tällä alalla täytyy hallita kapulakieli, et sen opettelet ihan ekaks." Just joo. No sen mä hallitsenkin jo melko hyvin.

Täällä sitä siis ollaan taas laukkafarmilla. Tämä on varmaan vähän niin kun olisi vankilassa. Sermit vastaavat kaltereita. Oleskelen tässä pikku putkassani. Ulkoilmaan ei ole kosketusta muuta kun aamulla ja illalla, kun summeri soi (ei täällä onneksi summerit vielä soi, paitsi omassa päässä). Tarjoilukin on muutes tuolla meidän mahtavassa ruokalassa todella kamalaa, että vankien pöperöt varmasti pesee nämä soossit mennen tullen. Vanginvartijakin on vimosen päälle korruptoinut, kuin OZissa konsanaan. Kaikki on myynnissä kun vain hinta sovitaan. Sielu myydään vaikka vähän alennuksella. Tähän castingiin kuuluu myös Ozille ominainen kiintiötyyppikin, vaikka en ole vielä sata prosenttista varmuutta epäilyilleni saanut. Kerron tarkemmin, kun tämä Sherlock Holmes on selvittänyt asian. Kjäh. Aika ketkumaista toimintaa minulta. But hey, don't blame me, mä oon vaan täällä töissä.

Päivä on sujunut jotakuinkin melko hyvin. Olin kahdestaan aamupäivän Heppa-naaman kanssa, kun Herra IsoHerra ja hänen puudelinsa olivat "asiakkaalla". Otteita tiiviistä vuorovaikutuksestamme: "Pitäisikö mennä syömään?" " Varmaan." --- "Onpa tosi kamalaa ruokaa." "Joo." Ei meinaa nimittäin suunvuoroa saada.

Sitten IsoH vyöryikin puudeleineen toimistolle ja liekit löivät lähestulkoon kattoon saakka. Ensin saimme kuulla, että hän on joutunut tekemään töitä VAPPUNA ja vielä zyrtekkipäissään, mutta "pakkohan se oli hoitaa alta". Ihme kun ei sanonut, että konupäissään, kun sehän se IsoHerran lempijuoma on. Vähän konua ja "äijäilyä". Termi tarkoittaa IsoH:n maailmassa sähkökitaraa takkahuoneessa. "Kaikilla äijillä on sähkökitara." Anna mun kaikki kestää.

Sitten kuuluu pyörien rullaus ja fläpit liikkuu. Pojut alkavat hypähdellä muistiinpanolehtiöineen, vaan minä istun kuin tatti. Herra IsoHerra on nyt hokannut, kun meitä ex-partnerini kanssa ei paljon kiinnostanut IsoH:n "nelikentät", niin Jos vuori ei tule Fläppitaulun luo, niin Fläppitaulu tulee vuoren luo. Se on saletisti näin. Sain oikein nuhteet, kun niskani eivät heti vääntyneet magneetin omaisesti fläppitaulua kohti. TUHMA minä.

Jouduin keskittämään kaikki voimavarani (IsoH:n mukaan suorituskykyni), kun tussiparka vinkuen paksut sormet piirsivät tauluun luvun 13,256:35 - Mikä helvetin luku tuo on? "Siis se investointi on kolmetoista tonnia kaks sataa viiskyt kuus euroo ja kolkytviis senttiä." Jos tuota "lukua" ei olisi "purettu auki", olisi se jäänyt suosiolla pimentoon. Mikä tuo kaksoispiste on tai pilkku? Yhtä sekavaa kuin se, että tänään on IsoH:n mukaan 02.5. HUOKAUS (syvä).

Iltapäivä meni sekin tirskahdellessa, kun IsoHerra teki jotain täysin käsittämätöntä "in inlis". "Laitetaan siihen, että strätsekik proukräm." EIKÄ. Sitten ei usko millään, kun selitin, että ei voi sanoa "...can be builD." "Miksei muka? Laita se siihen tai laita vaikka builded." Ja MOLEMPIEN käsien vetäisy leijonanharjan läpi (siis niiden harvojen karvojen läpi, joita se takuulla föönää joka aamu ja suihkauttaa vaimon Elnette hiussuihketta). KAMALA MANEERI. IsoHerran maailmassa myös englannin kielioppi mukautuu eikä niskoittele kuin naispuoliset työntekijät, jotka ovat "liian herkkiä".

Mä taidan mennä ottaa vähän konua. Sitä saa jostain kumman syystä meidän ruokalasta...

Suosikit